Optikko Niskalan palvelut

 

Optikon palvelut

Optikko Niskala on näönhuollon asiantuntija pitkällä kokemuksella. Työtehtäviämme ovat näöntutkimus ja silmälasien ja piilolinssien määrääminen, sovittaminen ja käytön opastus. Lisäksi optikon täytyy tänä päivänä työskennellä myös trendien ja muodin alueella.



Perustelemme sinulle eri vaihtoehtojen hyvät puolet sekä kerromme myös tuotteissa piilevät heikkoudet. Tyypillisin esimerkki kompromisseista hyötyjen ja haittojen välillä ovat esimerkiksi moniteholinssit, joissa on suuria eroja eri tuotteiden välillä. Tärkeintä on totuttaa asiakas linssien välittämään näköaistimukseen, jotta aivot oppivat prosessoimaan linssien reuna-alueiden vääristymät suhteessa parantuneeseen ja portaattomaan näköaistimukseen lähi- ja kaukonäön alueilla.

Näöntarkastukset

Suurin osa ihmisistä hakeutuu näöntarkastukseen huomatessaan näön heikentenyneen. Osa ihmisistä odottaa kuitenkin aikansa olettaen oireiden ja ongelmien häviävän itsestään. Totuus on, että näkemisessä olevat ongelmat eivät poistu itsestään.




Näöntarkastukseen on syytä varata aika, mikäli näkö hämärtyy, katse ei enää tarkennu lähelle tai kauas, silmät väsyy herkästi tai päänsärkyä esiintyy. Aikaa näöntarkastukseen kuluu vain 15-20 minuuttia.

Näöntarkastusta suositellaan suoritettavaksi noin kahden vuoden välein.

Silmälääkärin palvelut

Silmälääkärin vastaanotolle hakeutumisen yleisimmät syyt ovat näkökyvyn heikentyminen, silmien näköhäiriöt, tulehdukset, kipu tai kuivumisen tunne. Osa silmäsairauksista on oireettomia - ikääntyessä silmäsairaudet yleistyvät.




Suositus yli 40-vuotiaiden silmätarkastuksille on vähintään kolmen vuoden välein ja yli 60-vuotiaille joka vuosi tai tarpeen mukaan (Glaukooman valtakunnallinen hoitosuositus). Jos suvussa on silmäsairauksia, silmälääkärin tutkimus on erittäin suositeltavaa.

Silmätautien erikoislääkäri tutkii näkökykyä erilaisilla laitteilla vastaanottotilanteessa - toimenpiteen aikana tutkitaan silmänpohja ja todetaan silmien kokonaisluontoinen terveydentila. Silmälääkäri tutkii myös silmien taittovirheet ja tarvittaessa antaa silmälasireseptin sekä tekee erityisiä tutkimuksia yksilöllisesti.

Optiplus